Piilomainos

Huomenna tulee kuluneeksi yksi kuukausi siitä, kun lähdin kotoa. Muistan lähtöpäivästä parhaiten sellaisen todella epätodellisen fiiliksen, kun ajoimme äidin ja isän kanssa Laajalahden läpi, ja näin tutut kulmat viimeistä kertaa pitkään aikaan. Olen kuitenkin aina ollut seikkailunhaluinen nuorimies, ja tuntui turvalliselta lähteä, kun tiesin, että on aina paikka, johon palata.

Nyt olen tottunut tähän elämänrytmiin täällä täysin, ja pidän siitä kovasti. Jollain tavalla latinoiden rento suhtautuminen elämään ja turhan stressaamisen unohtaminen on kokoajan tuntunut tosi hyvältä. Ero Suomeen on aika iso, esimerkiksi jos verrataan työelämän käytäntöjä; Suomessa tietääkseni tehdään n. kahdeksantuntista työpäivää. Kai täälläkin joskus, mutta esimerkiksi host-isäni tulee lähes poikkeuksetta lounaalle kotiin, ja menee sitten päiväunille. Tulee ihan ala-aste mieleen. Täällä on myös aivan hävytön määrä kaikenlaisia juhlapäiviä, joten vapaata on hieman tavallista enemmän. Todella jees.

Torstaina oli sitten aika astua rugbykentälle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Lämpötila harjoitusten aikaan oli varmaan vähän reilu 10 astetta. Oikeastaan melko täydellinen rugbypäivä, sillä aikaisemmin oli satanut, ja ruohikko oli kosteaa (on paljon mukavampaa kaatua mutaan kuin rutikuivaan hiekkaan) Yllätyksekseni peli kulki melko hyvin, ja valmentajiltakin tuli positiivista palautetta. Tiistaina sitten toivottavasti menee vielä paremmin. (Huom! Espooseen on perustettu rugbyjoukkue, menkää tykkäämään fb:ssä Espoo rugby club, tai seuratkaa twitterissä ja kysykää lisää, sillä pelaajia tarvitaan aina) Muut pelaajat olivat älyttömän rentoja, ja jo alkulämmittelyn aikana rupesivat täydentämään sanavarastoani kaikenlaisilla hävyttömyyksillä, ja kysyivät myös, että lähdenkö heidän kanssaan joku viikonloppu bolicheen (Argentiinassa ikäraja useimpiin paikkoihin on 17). Täytän tammikuussa 18, enkä voi enää pelata rugbya juniorijoukkueessa. Todennäköisesti siirryn sitten miestenjoukkueeseen pelaamaan paikallista liigaa, mikä kuulosti aluksi aika hurjalta, mutta kun katsoin tänään kun n. 160 cm pitkä ja arviolta n. 50-60 kiloinen kaveri pelasi kaksi kertaa itsensä kokoisia järkäleitä vastaan, niin rohkaistuin hieman. Rugbytreenien jälkeen menimme viettämään host-veljeni Marcosin 35-vuotissynttäreitä. Marcos asuu aika isossa talossa vähän kauempana kaupungin keskustasta, mutta käy aika usein syömässä täällä meidän kanssamme.

Kello on melkein kahdeksan illalla, ja Andoni nukkuu vieläkin. Parasta varmaan mennä herättämään se ja kysyä, että mitä tänään tehtäisiin.

Tässä oli kaikki tältä erää, kiva jos jaksatte lueskella näitä mun jorinoita.


P.S. Kävin tänään ensimmäistä kertaa kunnon keskustelua espanjaksi mamán kanssa!

P.P.S. Täällä on aika halpaa, Levi's farkut maksoivat n. 40 euroa.